Sisu Karting on aktiivinen oululainen kartingtiimi. Tiimin kaikki kuljettajat ovat aktiivisia moottoriurheilun aikuisharrastajia. Tiimi osallistuu kaudella 2010 Oulun Formula K-125 ry:n järjestämiin fossiilisarjan osakilpailuihin. Osakilpailut (9 kpl) ajetaan Oulussa, Ruukissa ja Ylivieskassa. Tiimin pääasiallinen harjoittelurata on Oulun Iinatin Karting rata. Tiimin kalustona on kauden 2009 voittaja-auto: CRG vm 2008 / Raket 120. Tiimi etsii sponsoreita ja lupaa näkyvyyttä kaikille sponsorisopimuksen tehneille yrityksille.
sisukarting www.sisukarting.fi sisukarting.fi
1. Osakilpailu 10.5.2011 Oulussa, +10 astetta, aurinkoista ja kesäinen lämmin keli kun oli tyyntä
Kuvia ja fiiliksiä kisasta löytyy täältä
1. Lähtö
Tuomas ensimmäisessä lähdössä ja vieläpä paalupaikalta. Taitaa olla ensimmäinen kerta tiimille ja meinas vähän jännittää. Mutta eihän siinä mitään, pitää ajaa vaan järkevästi ja vältellä turhia kolareita. Lähtö menikin hyvin ja vasta ensimmäisen kierroksen jälkeen ensimmäinen meni ohi. Sitten muutama lisää kisan kuluessa. Ajo oli tasaista eikä ollut virheitä. Ajat oli 53 ja puolen luokkaa ja maalissa odottikin yllätys että sijoitus oli 6. Ei voi oikein uskoa että noilla ajoilla voi ajaa tuollaisen sijoituksen, mutta näin se vaan on.
2. Lähtö
Janne toisessa lähdössä paikalta 9. Lähtö onnistui nappiin ja parin kierroksen jälkeen sijoitus jopa 4. Olikohan alkukierroksille sattunut tiimin päivän paras kierrosaika, joka merkittiin aikaan 53.1, ja tämä syynä hyvään lähtöön?. Sitten alkoi muutamia ukkoja mennä ohi, ja sattuipa siihen yksi ulkona käyntikin ja lopulta sijoitus lähtöpaikan mukainen 9.
3. Lähtö
Tuomas viimeisessä lähdössä ja lähtöpaikkana ihan viimeinen. Tavoitteena oli ohittaa muutama kisan aikana. Tämä onnistuikin, mutta lopussa vähän ihmetytti kun ajat meni 53 ja puolen jopa huonommalle puolelle vaikka virheitä ei tullut ja ajo oli tasaista. Sijoitus oli 14.
Lopputuloksena sijoitus päivän päätteeksi oli 8/18. Tiimi saa olla tyytyväinen tiimin parhaimpaan sijoitukseen, mutta petrattavaa vielä jäi. Varsinkin viimeisen lähdön lopussa kierrosajat alkoi tippumaan ja syytä pitää etsiä seuraavissa harjoituksissa.
EDIT: Tiimin sijoitus lopputarkastuksien jälkeen olikin 7/18.